Kertoa vai vaieta?

Erään seurakunnan digitoitu ripitettyjen luettelo yltää 30-luvulle saakka. Jätän kertomatta, mistä seurakunnasta on kyse, etteivät keksisi hakea sitä pois arkistosta. Mitähän silloin tapahtuisi digitoidulle luettelolle? Hauskin osa aineistoa on "Huoripukkeja"-niminen lista. Se on ilmeisesti laadittu 20-luvulla ja siihen on kirjattu aviottomien lasten selville saadut isät. Kertojina ovat olleet joko lasten äidit tai kummit. Nämä isät on sitten myös ripitetty. Sukututkijoille sellainen on tietysti suppeanakin kullanarvoinen. Kannattaa siis selvittää, löytyisikö jotain tämän tyyppistä omien esivanhempien seurakunnista. 

Sain sukusivujeni kautta tiedustelun eräältä henkilöltä. Emme tiettävästi ole sukua, mutta sukumme ovat ainakin osittain elelleet samoissa kylissä. Henkikirjojen perusteella tiesin, että hänen kiinnostuksensa kohteella oli avioton lapsi. Kun minulla on käyttölupa tuohon alussa mainittuun aineistoon, päätin katsoa, onko henkilöä ripitetty ja onko lapsen isästä mitään tietoa. Ripitetty oli ja äiti oli lapsensa isän nimennyt. Kertoipa vielä, että tämä oli lupaillut avioliittoa, jota ei sitten tiettävästi koskaan solmittu.

Felix Nylund teos Mietteissä Daniel Nyblinin kuvaamana

Nyt minulla on pulma. Kerronko tuon isäkandidaatin nimen täysin tuntemattomalle ihmiselle? Vai tyydynkö vihjaamaan luettelosta ja sieltä löytyvästä tiedosta hänelle? Vaikenenko koko asiasta? Jos tuo syntynyt lapsi on elänyt oikein vanhaksi, hän saattaa olla vielä elossa. Mistä tiedän, ettei tiedustelun tehnyt henkilö julkaise tietoa jotenkin osapuolia tai heidän jälkipolviaan loukkaavasti? Kenties vielä kertoo, keneltä nimi on peräisin. Jos vaikenen asiasta, estän häntä saamasta varsin oleellista tietoa, koska hän ei itse varsinaisesti tee sukutukimusta. Olisinpa jättänyt luettelon tutkimatta, ei olisi tätäkään pulmaa. Tieto lisää tuskaa.