Pisto sydämessä - sukututkija ja tietoturva

Viimeksi ilmestyneen Jalmarin (Suomen Sukututkimusseuran jäsenjulkaisu verkossa) artikkeli sukututkijasta ja tietoturvasta sai minut tuntemaan pienen piston sydämessäni. Ei, en julkaise elossa olevien tietoja verkossa. Enkä edes suunnittele sukukirjan tekemistä. Ja kyllä, sikäli kun ymmärrän pitäisi laitteideni tietoturvan olla kunnossa. Enkä lähde seikkailemaan minkään epämääräisten linkkien perään, tulivat ne sitten sähköpostiin, Facebookiin tai muualle. Sukututkimusohjelmaan en ole tallentanut arkaluontoisia tietoja elossa olevista enkä paljon kuolleistakaan. Sen sijaan sellaisia on kyllä koneellani viesteissä, joita olen muilta saanut. Siis muiden sukututkijoiden tai sukulaisteni sähköpostiviesteissä, kirjoituksissa, äänitallenteissa jne.

No mikä sitten mättää? Se vaihe, kun tietokone (tai puhelin tai tabletti) tulee tiensä päähän. Siis kun pitäisi lopettaa laitteen käyttö hallitusti ja hillitysti. Ylikirjoittaa kiintolevy tai mikä tallennusväline siellä nyt lieneekään. Ei tahdo onnistua. Yritän käyttää laitetta liian pitkään niin, että saan sen jotenkin täysin jumiin. Yritä siinä sitten poistaa tietoja. Parin koneen irrotetut kiintolevyt pyörivät nurkissa, osin sukututkimustietojen, osin työasioiden vuoksi. Muutaman laitteen olen vienyt liikkeeseen, josta olen hankkinut uuden. Sillä toivomuksella, että käsittelevät sitä asianmukaisesti eli tuhoavat tallennukset vaikka mekaanisesti ellei se muuten onnistu. Riski ei liene suuri, mutta ei ihan olematonkaan. 

Lähde: pixabay

Tällä iällä pitäisi kai miettiä myös kuoleman tai vakavan sairastumisen mahdollisuutta. Mitä läheiseni tekevät siinä tilanteessa? Pääsevätkö he omasta profiilistaan minun tallentamiini tiedostoihin? Pikainen tarkastus yhdellä koneella näyttää, että tästä ei ole huolta. Se minkä haluan pysyvän salassa, pysyy siellä myös kuolemani jälkeen. Tietosuojan kannalta hyvä, mutta tietysti heiltä jäisi paljon esimerkiksi valokuvia näkemättä. Ehkä asialle pitäisi tehdä jotakin.