Vielä 1918

Olen nyt jotenkin jäänyt jumiin tuon vuoden traagisiin tapahtumiin. Varmaan se johtuu siitä, etttä sukulaisiani oli molemmilla puolilla sodassa. Niinpä olen heidän motiivejaan ja kohtaloaan usein miettinyt. Yksi heistä kuoli vankileirillä, kaksi valkoisella puolella ollutta taas taisteluissa. Nuoria ihmisiä, yksi perheellinen, kaksi muuta poikamiehiä. Nykyinen Pirkanmaa oli vahvasti torppari-Suomea ja torpanpoikia ja -tyttäriä oli valtaosa  tuon ajan nuorista sukulaisistanikin. Punaiselle puolelle he siis menivät/joutuivat.

Joskus olenkin miettinyt, olisiko koko sodalta vältytty, jos torpparikysymys olisi hoidettu kuntoon jo aiemmin. Siis säädetty laki vuokra-alueiden lunastamisesta niin kuin se sitten kohta 1918 tehtiin. Ehkä ei, olihan myös teollisuustyöväestö radikalisoitunut voimakkaasti. Pienempi olisi punainen armeija kuitenkin ollut, sillä itsenäinen viljelijä tuskin olisi sotaan lähtenyt. No toisaalta, jossittelun historia ei ole minun alaani.

Kuva Helsingin pommituksista 1939. Lähde: SA-kuva

Kun vertaa vuoden 1918 sotaa nykyajan sisällissotiin, on ainakin aseiden voimassa merkittävä ero. Silloisilla tykeillä ei ihmeemmin pyritty siviilikohteiden hävitykseen, ehkä Tamperetta lukuunottamatta. Pakolaisten suhteenkin tilanne oli erilainen. Iso joukko punaisten sotilaita ja siviilejä kyllä pyrki Venäjälle, mutta useimpien matka pysähtyi Lahteen tai jollekin itäisen Suomen paikkakunnalle. Edessä oli vankileiri. Silti kun katson kuvaa Syyrian pakolaisista, muistan myös oman maamme sisällissodan jälkeisen kurjuuden. Eikä meillä sodittu kuin muutama kuukausi vaatimattomilla aseilla.

Kyllästyin etsimään tekijänoikeuksista vapaata kuvaa sisällissodan tuhoista. Siksi kuva vuodelta 1939.