tiistai 28. kesäkuuta 2011

Karttoja

Olen viime päivät tutkinut Digitaaliarkistoon ilmestyneitä Maanmittaushallituksen uudistusarkiston karttoja ja asiakirjoja. Erityisesti kiinnostavat 1900-luvun alun kartat, jotka liittyvät torppien ja mäkitupien itsenäistymiseen. Vuonna 1918 säädettiin laki vuokra-alueiden lunastamisesta. Kotiseudullani, jossa torppareita ja mäkitupalaisia oli paljon, se merkitsi melkoista uusien pientilojen määrää. 

Kartat kertovat myös hiukan vanhempaa historiaa. Isojako oli suoritettu jo 1800-luvun puolivälissä ja sitä oli korjattu vielä 1900-luvun alussa. Edelleen talojen maat olivat kuitenkin monena kappaleena. Rinnakkain saattoi olla eri kylien talojen maita. Vielä lapsuudessani vanhat ihmiset osasivat tarkkaan sanoa, minkä talon maata mikin maakappale oli ollut. Mahtavatkohan nykyiset viljelijät enää tietää maidensa historiaa, omistajanvaihdoksia on ehtinyt olla aika paljon.

Ajattelin yrittää karttojen tulostamista, jotta voisin näyttää niitä vanhoille sukulaisille. Avuksi tarvitaan varmaan vähän kuvankäsittelyä. Suoraan A4-tulosteena kartat jäävät niin pieniksi, ettei niistä saa selvää.

Tässä vielä linkki uudistusarkiston sivulle, josta alkaa aakkosellinen kuntaluettelo. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti