Mamuja

Viime vuosisadan alkupuolella Suomesta lähdettiin joukolla Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Suurinta siirtolaisuus taisi olla Pohjanmaalla, mutta hyvin oli Satakuntakin kuvioissa mukana. Omasta suvustani on Kanadaan mennyt neljä, joista yksi palasi takaisin,  Yhdysvaltoihin matkusti kaksi, Venäjälle on lähtenyt tiettävästi kaksi henkilöä ja Ruotsiin yksi perhe 60-luvulla. Melkoisia mamuja siis nämä sukulaiseni.

Sukututkijana olen tietysti yrittänyt  seurata näitten siirtolaisten jälkiä. Kanadalaiset ovat hyvin hallinnassa, heihin on osittain yhteyksiä tänäkin päivänä. Ensimmäinen polvi meni täysin kielitaidottomana maata viljelemään nykyisen Thunder Bayn lähettyville, seudulle, missä lähes kaikki naapuritkin olivat suomalaisia. Ehkä ei voi slummiutumisesta puhua, kun maaseudulla oltiin, mutta mahtoikohan Porth Arthurin hienompi väki hieman nyrpistellä yksinkertaisille tavoille tottuneille suomalaisille. Hyvin silti selvisivät, saattoivat vanhana käydä lämmittelemässä Floridassa talvisaikaan. Joillekin viinaanmeneville kävi heikommin. Vielä seuraava sukupolvi ja joltain osin kolmaskin on säilyttänyt suomen kielen ja avioitunutkin suomalaisten kanssa. Eivätkö he olekaan kotoutuneet? Neljäs polvikin puhuu vähän suomea, mutta puolisot eivät omaa suomalaisjuuria. 

Yhdysvaltoihin matkusti kaksi henkilöä, toinen naimaton, toinen naimisissa, mutta puoliso jäi Suomeen. Avioero pohjalaiseeen tapaan, ei mitään perheenyhdistämisiä. Toisen jäljet katoavat pian Ellis Islandin jälkeen. Toisesta on hajanaisia merkkejä, hän taisi viettää melko liikkuvaa elämää. Kerron hänestä joskus myöhemmin enemmän. 

Toisesta Venäjälle menneestä olen jo kertonutkin Kansanedustaja suvussa-tekstissä. Toinen katosi kotiseudultaan vasta 30-luvulla. Hänen kohdalleen on kirkonkirjoihin merkitty arvelu Venäjälle menosta. Hän oli melkoinen hulivili tarinoiden mukaan, joten syitä häipymiseen riitti. Ei ole varmaa, että kohde oli lainkaan Venäjä. Muutaman yrityksen hänen kohtalonsa selvittämiseksi olen tehnyt, mutta turhaan. Aion hänestäkin kertoa joskus tarkemmin. 

Ruotsin-siirtolaisuuteenkin suku pääsi osalliseksi. Menivät töihin autotehtaalle, kuinkas muuten. Kielitaidottomia olivat lähtiessään eikä vanhempi polvi kieltä tainnut oppiakaan. Menestyivät kuitenkin kohtuullisesti, mikä näkyi heidän käydessään Suomessa. Eivät siis olleet niitä finnjäveleitä tai en finne igen-tyyppejä tai peräti Slussenin sissejä, joista Ruotsissa tuohon aikaan paljon puhuttiin.Totuushan on, että jokin osa suomalaisista meni Ruotsiin paremman sosiaaliturvan perässä. Se sopisi muistaa tänä päivänä. Ei siirtolaisuudessakaan voi valita vain rusinoita pullasta. Olin itse kesätöissä Ruotsissa 1970 ja muistan tuolloisen keskustelun. Muistan myös elintasoeron maiden välillä.

Suhtaudun melko tavalla ihaillen varsinkin niihin siirtolaisiin, jotka 1900-luvun alussa lähtivät Amerikan mantereelle. Pärjätä piti, koska paluulippua ei ollut. He halusivat menestyä, olivat valmiita tekemään kovaa työtä, kunhan se tuotti enemmän kuin mitä Suomessa näytti heille olevan tarjolla.

Matkustajaluetteloa vuodelta 1914, mukana isotätini, tuolloin 19-vuotiaana