Vinttien aarteita

Olen muutaman kerran päässyt tutustumaan tuntemieni, sittemmin edesmenneiden ihmisten jälkeensä jättämiin papereihin. Maaseudun vintit ja ulkovarastot voivat olla varsinaisia aarreaittoja. Jotkut ovat säilyttäneet kaiken: laskut, kuitit, kortit, hautajaiskutsut, tärkeät paperit jne. Kun näin on jatkettu riittävän pitkään, syntyy suku- ja paikallishistoriaa tutkivalle merkittävä tietovarasto. Esimerkiksi tietoja 1910- ja 1920-luvulla kuolleista ei välttämättä löydy muuten mistään. Seurakunnasta tietysti voi saada maksua vastaan tiedon, mutta laajemmasta aineistosta ei aina halua maksaa. Sanomalehdissäkin on kirkollisia ilmoituksia julkaistu, mutta joissakin seurakunnissa vähän satunnaisesti. 

Varsinaisten faktojen lisäksi kirjeistä ja korteista voi paljastua ajankohdan tunnelmia ja ajatustapoja. On liikuttavaa lukea siitä, miten siirtolaisiksi lähteneet kantoivat huolta kotimaahan jääneistä vanhemmistaan. Punavangin hätä vankileiriltä lähetetyssä kortissa on kova. Kun torppari laittoi puumerkkinsä kauppakirjaan, jolla osti vuokra-alueensa, oli helpotus varmaan melkoinen.

Joskus olen miettinyt, onko oikein lukea toisten ”salaisuuksia”. Pyrin kuitenkin tutkimaan vain hiukan vanhempia asioita. Lisäksi kaikilla näillä ihmisillä olisi ollut tilaisuus tehdä nuotio ja polttaa paperinsa, jos he olisivat halunneet viedä salaisuutensa mukanaan hautaan. Jälkipolvien tahtoa on tietysti myös kunnioitettava ja luvat kysyttävä aina, kun se on kohtuudella mahdollista. Aineiston julkaisemisen kanssa pitää olla tarkkana. Monesti riittää taustatiedon kerääminen.