Karttojen äärellä

Sukututkimusharrastus on tuonut paljon tarvetta kartoille. En ole ollenkaan niiden asiantuntija, mutta juuri siksi uskallan niistä nyt kirjoittaa. Tunnustan kyllä, että jos haen esimerkiksi vanhan asumuksen paikkaa, käännyn ensimmäiseksi Kansalaisen karttapaikan tai Googlen karttojen puoleen. Haen paikannimellä tai laitan nimen perään tie-sanan, ja paikkakunnan tietysti. Yllättävän usein nykykartoista löytyykin jotain, koska tilojen nimet ovat säilyneet ja haja-asutusalueiden teitä nimettäessä on vanhaa asutusta saatettu käyttää hyväksi.

Jos kyseessä on torppa, josta ei ole jäänyt jälkeä nykypäivän nimistöön, voi sen löytäminen kartalta olla vaikeampaa. Digitaaliarkistossa on jonkun verran maanmittaushallituksen uudistusarkiston karttoja. Niissä voi olla isojakoon tai 1900-luvun alun jakotoimituksiin liittyen merkitty torppa, joka sattuu olemaan jaettavalla maalla. Näihin jakotoimituksiin liittyy yleensä myös melko perusteelliset asiakirjat. Tämä vaatii hiukan onnea tietysti. Läheskään kaikkea ei ole vielä digitoitu.

Kun syksyllä tutkin maakirjoja ja muita veroluetteloita, sain jossain määrin apua vanhoista maakirjakartoista. Niissä on oma viehätyksensä, vaikka ne karttoina  eivät taida olla tarkimmasta päästä. Mutta se, että tilan rakennukset on myöhemmin siirretty toiseen paikkaan, käy kyllä ilmi vertaamalla 1600-luvun karttaa myöhempään. Olen ymmärtänyt, että maakirjakarttojen digitoiminen on parasta aikaa käynnissä. Minulla ei ole käsitystä siitä, kuinka kattavasti karttoja on 1600-luvulla laadittu ja miten hyvin ne ovat säilyneet.

Nostalgiaa herättää tällainen vanha yleiskartta. Siitä voi löytää jo kadonneita kuntia, kuten vaikka Vammalan ja Viljakkalan. Kovasti kartta muistuttaa sitä Suomen karttaa, joka kansakoulussa roikkui telineessä. Siitä opettelimme vesistöreittejä ja Pohjanmaan jokia. Kaipa kansakoulun karttaan uudet rajat oli kuitenkin jo merkitty.

Suomen käsikartta 1921. Lähde: Digitaaliarkisto