perjantai 24. tammikuuta 2014

Vapaus ja muita lehtiä

Kiitos Kaisalle linkistä Multicultural Canada-sivustolle. Sukulaisiani ja muita nuoria miehiä kotikylältä siirtyi Kanadaan 1900-luvun alkuvuosina. Osan vaiheet ovat varsin hyvin tiedossa, mutta osa katoaa Kanadaan saavuttuaan näköpiiristä. Niinpä jokainen uusi lähde on tarkistettava. Nyt tarkistaminen tosin loppui melko lyhyeen, ilmeisesti jokin hidasti sivuston palvelimen toimintaa kovasti. Ehdin kuitenkin saada esille kolme suomenkielistä lehteä vähän samaan tapaan kuin Historiallisessa sanomalehtikirjastossa. Lehdet ovat Canadan Uutisia, Vapaus ja Leikki (Liekki?). Tällä hetkellä en pysty tarkistamaan kirjoitusasuja.


Vapaus-lehti oli vasemmistolainen, ilmeisesti jyrkän siiven äänenkannattaja, kommunistiseksikin kuvattu. Se näytti julkaisevan joulu- ja vapputervehdyksiä suomalaisten työväenlehtien tapaan. Koska monet lähtijöistä olivat olleet kotikylänsä työväenyhdistyksen jäseniä, etsin heidän nimiään näistä luetteloista. Yhtään varmaa tapausta ei löytynyt, yksi nimi sopisi, mutta on kovin tavallinen. Ehdin käydä lehtiä läpi vuoteen 1927, joten kommunistisympatiat olisivat varmaan ehtineet tulla esille. Kaikki etsimäni siirtyivät Kanadaan ennen vuotta 1918.

Lehtien selaaminen sai minut miettimään, mitä tietoja siirtolaiset saivat vuoden 1918 tapahtumista. Yleisellä tasolla he tietysti niistä tiesivät, lukivat ainakin sanomalehdistä. Suomesta 20-luvulla tulleet varmaan myös kertoivat omat versionsa. Kansan jakautuminen kahtia oli selvillä. Mutta kirjoittivatko sukulaiset kapinasta kirjeissään? Tiesivätkö sukulaiseni Kanadassa, että heidän yksi veljensä ja kaksi lankoa olivat vankileirillä Suomessa? Tiesivätkö he, että yksi veljeksistä oli tukenut valkoisia ja yksi yrittänyt pysyä puolueettomana? Tiesivätkö he, että heidän kotikylänsä työväenyhdistykseen kuuluneista parikymmentä oli kuollut? Muutama taisteluissa, suurin osa vankileirillä. Saiko tämä heidät pysymään erillään politiikasta? Vai olivatko siihen syynä paikalliset olot? Se, että heistä tuli maanviljelijöitä. Se, että Kanada tarjosi heille mahdollisuuden, jota he olivat tulleet hakemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti