Montako yhdeksänkymppistä tunnet?

Kun olin lapsi, oli aikuisilla tapana puhua vanhoista tervaskannoista, jotka elivät pitkään. Ajatus meni jotenkin niin, että yksinkertainen ravinto piti heidät terveinä vanhoiksi saakka. Olen sitten joskus jonkun tällaisen tervaskannoksi mainitun iän tarkistanut haudattujen luettelosta. On voinut elää ihan 80-vuotiaaksi saakka. Onhan se tietysti paljon, kun vähän yli kuusikymppiset kuolivat vanhuudenheikkouteen. Oikeasti 90-vuotiaaksi elänyt on kyllä ollut melkoinen harvinaisuus ainakin minun tutkimissani suvuissa.

Kalastajavanhus Koivistolta. Lähde: SA-kuva

Ei yhdeksänkymppisiä ole tullut vastaan montaa 1900-luvun puolellakaan. Ilman lähteitä muistan yhden, joka täytti vuotensa 30-luvulla ja 40-luvulla toisen tähän kunnioitettavaan ikään päässeen. Kumpikaan ei elänyt sentään satavuotiaaksi. Muistaakseni yhtään 100-vuotiasta ei esivanhemmissani ole. Jostain 80-luvulta lähtien pitkäikäisiä alkoi olla suvussa ja kotikylällä enemmän. Tilastokeskuksen sivuilta varmaan voisi löytää näistä koko maan kattavaa tietoa, mutta nyt mennään mutu-pohjalta.

Vastauksena otsikon kysymykseen voin sanoa, että tunnen ainakin viisi 90 vuotta täyttänyttä. Kaikki asuvat vielä kotonaan, joten luultavasti joku heistä pääsee vielä sadan vuoden ikään. Eliniän piteneminen näkyy siis näin konkreettisesti. Ehkä vielä tärkeämpää on se, että nämä vanhoiksi elävät ihmiset näyttävät säilyttävän toimintakykynsä ja päätösvaltansa lähes loppuun saakka. Tämän tarkastelun pohjalta voinemme siis julistaa puheet yksinkertaisen (usein puutteellisen) ravinnon siunauksellisuudesta pötypuheiksi.