sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kustaa Suomessa ja Amerikassa

Lupasin edellisessä tekstissä kertoa Yhdysvaltoihin kadonneesta sukulaisestani. Tässä siis vähän Kustaasta. Jätän sukunimen pois, jotta en paljastaisi liian uusia tietoja. En myöskään kerro lähteitäni tarkemmin, yleisesti niitä ovat rippi- ja historiakirjat, seurakunnan antama sukuselvitys, Historiallinen sanomalehtikirjasto, Siirtolaisinstituutin, Ellis Islandin, Ancestryn ja LDS:n tiedot verkossa. Tietojen löytäminen Yhdysvalloista  osoittautui Kustaan tapauksessa vaikeaksi, joidenkin muiden kohdalla olen päässyt helpommalla.

Kustaa syntyi 1879 Tampereella tehdastyöläisen perheeseen.  Kouluja hän ei varmaankaan käynyt, kuten eivät muutkaan hänen asemassaan tuohon aikaan. Sen sijaan armeija ilmeisesti kutsui hänet riveihinsä, ja hän sai siellä musiikkikoulutusta. Muistan kyselleeni Sukututkimusseuran postituslistalla armeijan soittajista ja jonkun siellä kertoneen ainakin Lappeenrannassa olleen armeijan soittokunta. 

Armeija loppui aikanaan ja Kustaa palasi Tampereelle. Vuonna 1905 hän avioitui Ainan kanssa. Tuolloin hän oli ammatiltaan asemamies. Musiikki kuitenkin säilyi hänen harrastuksenaan ja hän johti rautatieläisten torvisoittokuntaa ja ulkotyöväenyhdistyksen orkesteria.

Vuonna 1909 Kustaa suuntasi Amerikkaan. Aina jäi Tampereelle. Kustaa ilmoitti olevansa muusikko ja määränpääkseen Fitcburgin Massachusettsissa. Siellä asui hänen ystävänsä Edvin, jonka luokse hän siis aikoi. Sen jälkeen Kustaasta on vain hajatietoja. Vuoden 1910 väestönlaskennan aikaan hän näyttäisi asuvan Marquettessa Michiganissa vaimonsa Maryn kanssa. Maryn vanhemmat olivat suomalaisia. Melko nopeaa toimintaa siis, oli pariskunta sitten virallisesti naimisissa tai ei. Olisivatkohan tunteneet toisensa jo Suomessa? Mary kuoli 1918 Anokassa Minnesotassa. Kun Kustaasta täytettiin ensimmäisen maailmasodan rekisteröintikortti samana vuonna, oli hän Conneautissa Massachusetissa koneenkäyttäjän ammatissa.

Kokonaan Kustaa ei Amerikassakaan jättänyt musiikkia. Hän johti joitakin orkestereita, ainakin hänen mainitaan toimineen Massachusettsin Maynardin Imatra-soittokunnan johtajana.

Kustaan sisar Ida lähti valtameren taakse 1922. Hän ilmoitti menevänsä veljensä luokse Conneautiin. Kustaa oli lähettänyt siskolleen matkarahat. Tähän molempien jäljet päättyvät. Seurakunnan antama tieto kertoo lyhyesti, että Kustaa kuoli 1925 Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnassa. Tarkoittaako se, että hän palasi takaisin Tampereelle? Ei välttämättä, ymmärtääkseni Amerikkaan muuttaneet pysyivät kotiseurakuntansa kirjoissa. Tieto kuolemasta oli voinut tulla sisarelta. Aina eli Tampereella aina vuoteen 1967 saakka. Hän työskenteli ompelijana. Lapsia pariskunnalla ei ollut.

3 kommenttia:

  1. Minulla on tarina kadonneesta Otosta. Otto hävisi paluumatkallaan kotiin. Kaikki tiedot hänen matkoistaan ja elämästään Amerikassa olen saanut selville. Oton piti palata Suomeen v.1933, matkustajaluettelossa on vielä hänen nimensä,mutta jotain tapahtui kotimatkalla Bostonista Liverpooliin. Otto ei koskaan palannut. Täytyy kai uskoa, että Otto jää ikuiseksi mysteeriksi, en enää tiedä, mistä etsisin vastausta.

    VastaaPoista
  2. Tuostahan saisi vaikka rikostarinan. Amerikassa rikastunut suomalainen katoaa mystisesti paluumatkalla Suomeen...

    Olen miettinyt, että Kustaa saattoi pyytää sisarensa hoitamaan itseään, jos hän oli sairastunut. Mary nimittäin kuoli tuberkuloosiparantolassa. Tauti sitten vei Kustaan, ehkäpä myös Idan. Suomessakin on ollut perheitä, joissa keuhkotautiin on kuollut useita jäseniä. Mutta tämä on vain arvailua.

    Amerikkaan voi kadota myös siitä syystä, että nimet muuttuvat niin paljon. Henkilö saattoi itse muuttaa nimensä amerikkalaisille helpommin lausuttavaksi tai sitten viranomaiset vain kirjoittivat sen sellaisessa muodossa, jota ei keksi hakea. Ehkä tieto Kustaan ja Idan kuolemasta Amerikassa on jossain odottamassa löytäjäänsä.

    VastaaPoista
  3. Minullakin on vielä selvitettävänä isänisän kahden sisaruksen kohtalo Amerikan mantereella.
    Kuolinajat Amerikassa löytyivät heidän synnyinkuntansa kirkonkirjoista, mutta paljon muuta en heidän elämästään tiedä.
    Enemmän olen perehtynyt äidinisän veljesten kohtaloihin meren takana.

    VastaaPoista