Kaunokirjoitusta

Aika moni meistä hiukan vanhemmista varmaan muistaa, kun mustekynää pulloon välillä kastaen kirjoitettiin vihkoon kaunokirjoitustunnilla. Muistikuva ei ole kovin mukava. Yleensä, kun oli saanut aikaan sivun kauniisti kirjoitettua tekstiä, tipahti sivun alareunaan ruma mustetahra. Ehkä olin vain kömpelö. Näkyy tahroja tosin syntyneen virallisemmillekin kirjureille vanhoihin asiakirjoihin. Joka tapauksessa muistan mieluusti siirtyneeni kuulakärkikynän käyttäjäksi 60-luvulla. Täytekynästäkään en ole koskaan oikein välittänyt, vaikka ne esineinä ovat komeampia kuin kuulakärkikynät.

 Enpä haluaisi näillä ruveta enää kirjoittamaan

Myös tyyppikirjaimet ovat muuttuneet paljon. Minun piti alkaa tekstata töissä, kun lapset eivät enää saaneet selvää käsialastani. Muutos taisi näkyä kymmenkunta vuotta sitten. Aikani jaksoin patistaa lapsia kirjoittamaan kaunolla muistiinpanonsa ja  koevastauksensa, koska se oli mielestäni nopeampi tapa kirjoittaa. Sekään ei enää tunnu pitävän paikkaansa. Nykyiset tyyppikirjaimet ovat kovin lähellä tekstausta ja niiden toisiinsa sitominen käy vähän miten sattuu. Kunhan jollakin tavalla kirjoittavat luettavaa tekstiä.

Laitan tähän muutaman käsialanäytteen. Ne ovat peräisin vihosta, johon sen omistaja ja muutamat muutkin ovat kirjoittaneet tunnettujen laulujen sanoja muistiin. Vanhimmat tekstit ovat 40-luvulta. Kuinkahan kauan menee ennen  kuin näitä ruvetaan pitämään vanhoina käsialoina, joita läheskään kaikki eivät osaa lukea?

40-luvun tekstiä. Käsiala on melko persoonallinen, ehkä vaikealukuinenkin.

40-luvulta tämäkin, mutta lähempänä tyyppikirjaimia

Lapsen kirjoitusta 60-luvulta