Tekstit
SukuForumilla on käyty taas keskustelua etunimien suomentamisesta. Perinteisesti siihen on ollut kaksi tiukkaa linjaa: Osa on sitä mieltä, että on käytettävä kastettujen luetteloon merkittyä nimeä, toiset taas katsovat, että nimien tulee olla kielialueen mukaisia. Sitten on vielä niitä, jotka merkitsevät useampia nimiversioita esimerkiksi sulkeita käyttäen.
Itse olen suomentamisen kannalla silloin, kun ollaan yksikielisellä kielialueella tavallisen kansan parissa. Ongelmia siihen kyllä liittyy. Niistä kirjoitin aiemmassa tekstissäni. Kun oma sukuni on länsisuomalaista, pyrin käyttämään läntistä versiota nimestä. Juho on lähempänä oikeata kuin Johan, vaikka henkilöä sitten olisi sanottukin Juhaksi tai Jussiksi.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä pappi mahtoi sanoa lasta kastaessaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, suoritettiin kirkolliset toimitukset kuitenkin suomeksi suomenkielisillä alueilla. Kastoiko hän lapsen Andersiksi vai Antiksi? Vanhoissa hautakivissä näkee joskus, että ikänsä Juhona tai Kallena kulkenut onkin kuollessaan muuttunut Johaniksi tai Karliksi. Tavallinen ihminenkin tarvitsi joskus muuttaessaan muuttokirjaa tai perukirjaa varten virkatodistusta, joten virallisista nimistä varmaan oltiin selvillä. Ehkä ne kuolemanhetkellä tuntuivat juhlavammilta.
Suomenkielellä kirjoitetut perukirjatkaan eivät tuo selkoa käytettyihin nimiin. Vappu-nimen löysin yhdestä perukirjasta, mutta muuten tuntuu, että nimet on kirjoitettu virkatodistuksen pohjalta. Johanintyttäriä ja muita puoliruotsalaisuuksia vilisee niissä. Edelleenkin on siis pakko turvautua omaan järkeensä.
Aloittaessani sukututkimusta kysyin eri henkilöiltä, miten etunimet pitäisi kirjoittaa.
VastaaPoistaTuli kahdenlaisia vastauksia ja päädyin siihen, että kirjoitan nimet siten, kun ne on kastettujen luettelossa pappi kirjannut.
Useasti hakiessani tiettyä henkilöä, on ainakin minun helpompi löytää ao henkilö kirkonkirjoihin merkityllä etunimellä.
Varmaan tässäkin on tärkeintä, että pysyy johdonmukaisesti siinä tavassa, minkä on valinnut.
VastaaPoistaKäytännössä kirkonkirjoissa olevissa nimissä on kuitenkin horjuvuutta. Nimiä kirjoitetaan korvakuulolta milloin milläkin tavalla, kun vakiintunutta kirjoitusasua ei ole. On tavallista, että samasta henkilöstä on neljäkin eri muotoa.
VastaaPoistaUudemmissa nimissä tulee myös jossakin vaiheessa vastaan raja, jolloin ruotsinkieliset kirjaukset muuttuvat kirjoissa suomenkielisiksi. Tuntuisi keinotekoiselta tallentaa suomenkielisten ihmisten nimiä 1890 -luvulta ruotsiksi, vaikka heidät olisikin niin syntyessään vaikkapa 1840 -luvulla kirjattu.