Haanpääläinen maisema

Olen ruvennut kutsumaan tällaisen tihkusateisen harmaan syyspäivän pohjoispohjalaista maisemaa haanpääläiseksi. Ehkä teen kirjailijalle vääryyttä. Siitä on aika kauan, kun olen hänen tuotantoaan lukenut. Mielestäni hänen kertomuksissaan joku pieneläjä tai kulkumies kävelee tietä pitkin tällaisessa maisemassa.

Kuvitellaan nykyisen asfalttitien paikalle kapea ja mutkitteleva hiekkatie, peltoaukeat vähän pienemmiksi, suo tietä reunustamaan ja välillä harmaita mökkejä metsänreunaan. Parhaimmillaan tie kulkee jokimaisemassa, mutta sitäkään ei viitsi sateessa jäädä ihastelemaan. 

Toisin kuin tämän päivän kulkijaa, saattoi  entistä taivaltajaa vaivata vilu ja nälkä. Ehkä aika oli huono, töitä ei ollut tarjolla. Mökistä oli jauhot lopussa ja piti mennä pyytämään köyhäinhoidolta lappua, jolla niitä saisi lisää. Tienvarren taloissakaan ei kulkumiestä kestitty. 

Oliko syysmaisema kotiseudullani sitten lempeämpi? Ei oikeastaan. Yhtä rapainen oli tie, samalla tavalla oli köyhän nöyrryttävä pyytämään apua perheelleen, jos leipä oli lopussa. Korkeuserot antoivat vaihtelua maisemaan. Peltoaukeat olivat vähän isompia, vauraita taloja hiukan useampia. Lohduttiko se syksyistä kulkijaa, kukapa tietää.