Kun kuolleet omaiseni on haudattu kauas, en yleensä käy haudoilla pyhäinpäivänä. Ajattelen, ettei sillä ole muistamisen kannalta suurta merkitystä, minä päivänä haudalla vierailee. Niinpä poikkean hautausmailla, kun olen liikkeellä kotiseudullani. Minulta jää näinollen näkemättä pimeässä kauniisti valaistu hautausmaa. En kuitenkaan koe omakseni tapaa sytyttää kynttilä muualle haudatuille läheisille. Yleensä sytytän kynttilän kotona ja muistelen hetken poisnukkuneita.
Tapa muistaa vainajia kynttilöin lienee suhteellisen uusi. Olisiko niin, että se on alkanut sankarihaudoilta sodan jälkeen? Ennen sotaa köyhempi väki haudattiin yleensä niin sanottuihin rivihautoihin, joita koristi vaatimaton puuristi. Kovin pitkään ei välttämättä säilynyt tieto siitä, mihin joku oli haudattu. Isäni ei muista, mihin hänen isovanhempansa on haudattu. Tällaiset rivihaudat otettiin ilmeisesti suhteellisen nopeasti uudelleen käyttöön. Pitäjän talollisilla ja vallasväellä oli sukuhautansa, joiden hautakivet ovat tänä päivänä pystyssä.
Seurakunnilla lienee tänä päivänä tarkat kartat siitä, kuka minnekin on haudattu. Olen monesti miettinyt, olisiko rivihautoihin haudattujen hautapaikoista jotain tietoa saatavissa. Kysymys olisi tietysti helppo selvittää kysymällä seurakunnasta. Jos tieto on säilynyt tähän päivään, säilynee se tästä eteenpäinkin. Kiirettä ei siis ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti