Kirstin ja Liskin

Olen tainnut ennenkin kirjoittaa nimien suomentamisesta/ruotsintamisesta. Kun sukuni on pääasiassa asunut nykyisen Pirkanmaan alueella, ovat he olleet äidinkieleltään suomenkielisiä. Kirkonkirjoja on kuitenkin pidetty ruotsiksi aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Uskoisin, että nimikäytäntö on mennyt suurin piirtein seuraavasti: Vanhemmat ovat päättäneet, että tyttö saakoon nimekseen Liisa. Tämä on kerrottu papille, joka luultavasti on ymmärtänyt suomea kohtuullisen hyvin. Hänen on kuitenkin pitänyt tehdä merkintä kastettujen luetteloon ruotsalaisessa kieliasussa. Niinpä siellä sitten lukee Lisa, Lijsa, Elisabeth tai Liskin.

Tuosta Elisabetista ei tietenkään voi olla ihan varma. Ovathan vakaat satakuntalaisetkin voineet tuntea hienostelun halua ja päättää, että meidän likasta tuleekin Elisapetti. Vaikeita nimiä ovat myös aiemmin kovin yleiset Britha ja Walborg. Riitta vai Priitta? Vappu vai Valpuri? Entä Petter sitten, onko hän ollut Pekka vai Pietari?

Kun papit sitten rupesivat kirjoittamaan suomea kirkonkirjoihin, alkoi sinne ilmestyä hauskoja nimiä. Pojan nimeksi haluttiin Kustaa. Aiemmin pappi olisi kirjoittanut Gustav, mutta nyt hän saattoi merkitä kirjaansa  Kustaavi. Olen nähnyt myös nimen Aatolvi. Suomenkielinen kirjoitusasu ei ollut vielä vakiintunut.