keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Liukasta

Kun kävin iltakävelyllä ja köpöttelin jäätiköllä menemään kuin vanhus ikään, mietin, ettei aiemmin koskaan ollut näin liukasta. Olen sentään asunut eri puolilla Suomea, joten minulla pitäisi olla kokemusta erilaisista talvista. Ehkä asiaa on kuitenkin syytä miettiä hiukan tarkemmin. 

Suurin syy liukkauden lisääntymiseen taitaa olla vanhenemisessa. Ei sitä nuorempana paljon mietitty, oliko jäätikköä vai ei. Kun lapsuudessa maantiellä pystyi kulkemaan potkukelkalla ainakin kevättalvella, täytyi luistoa jonkun verran olla. Tenavista liukkaus taisi olla vain hauskaa. Kun tarkemmin muistelen, olen lentänyt nurin monta kertaa nuorempana, sekä kävellen että polkupyörällä. Mustelmilla selvisin eikä tarvinnut murehtia hitaasti paranevia vanhoja luita. 

Voihan olla, että jotain vaikutusta on nykyisillä tehokkailla auroillakin. Ainakin ne saavat aikaan hyvin sileän pinnan. Entisajan heikompitehoiset laitteet varmaan jättivät epätasaisemman pinnan ja vähän lunta tienreunaan. Ehkä tässä pitää nöyrtyä ostamaan liukuesteet kenkiin. Enhän minä vielä vanha ole, mutta luitani en halua katkoa...

1 kommentti:

  1. Kirjoitit liukkaudesta presiis samalla lailla, kun itsekin tuumailen.
    Vanheneminen taitaa olla pääsyy kaatumisen pelkoon!
    Mutta nöyrtymisestä en puhuisi, liukuesteet ovat harkitsevan ihmisen valinta.
    Suosittelen. :)

    VastaaPoista