Tuijottelua

Katselin televisiosta itsenäisyyspäivän vastaanottoa Presidentinlinnasta. Olen tehnyt niin monien vuosien ajan välillä tiiviimmin, välillä vain ohimennen vilkaisten. Nyt vanhempana on mukava katsoa kauniisti pukeutuneita ihmisiä. Hiukan surullisena on taas pakko todeta, että aika ei ole armollinen. Kun nuori nainen näyttää jossakin asussa upealta, ei samanlainen puku ikäiseni ylle enää käy. 

Pidin pitkän tauon juhlien katselussa. Kaksikymppisestä koko touhu tuntui turhalta. Ei juhliminen sinänsä, vaan se, että televisiosta seurataan muiden menoa. Asenne jatkui tuonne neljäänkymppiin ainakin. Jossain vaiheessa rupesin vilkuilemaan juhlia ohimennen. Suomen muuttuminen näkyy niissäkin.

Varhaisimmat muistikuvani juhlista ovat naapurin mustavalkoisesta televisiosta 60-luvulta. Lähetystä katsottiin isommalla porukalla. Elettiin Kekkosen aikaa. Katsoimme ihaillen, miten hento Sylvi Kekkonen jaksoi tervehtiä kaikki juhlijat. Pukuja ihailtiin ja toisaalta arvosteltiin. Ilkeästikin sanottiin varsinkin, jos henkilöä ei muutenkaan arvostettu. Luulen, että televisiointi päättyi tuohon aikaan aikaisemmin, ehkä suunnilleen ensimmäiseen tanssiin. "Siellä herrat juhlivat meidän rahoilla, mutta saatiinpa hyvää viihdettä", taisi olla asenteena tuolloin.