tiistai 17. syyskuuta 2013

Hannu hukassa

Eilen uppouduin niin täydellisesti pienen salapoliisitehtävän ratkaisuun, että unohdin blogitekstin laatimisen. Salapoliisina toimin tietenkin sukututkimuksen parissa. Kerronpa nyt sitten lyhyesti etsinnästä ja ratkaisusta.

Osoittautui, että tutkimani Karoliina oli jäänyt leskeksi ja avioituinut myöhemmin Hannun kanssa. Tämä oli naapuriseurakunnasta. Kummallista oli se, että uudella puolisolla oli sama sukunimi kuin ensimmäiselläkin. Kyse ei ollut ihan yleisestä nimestä. Onnistuin kaivamaan Hannun ja Karoliinan esiin naapuriseurakunnan rippikirjoista. Hannukin oli avioituessaan leski. Ensimmäistä perhettä pystyi hyvin seuraamaan taaksepäin. Sitten tuli stoppi. Ennen ensimmäistä avioliittoaan Hannu oli ollut palkollisena eikä näiden luettelosta käynyt ilmi, mistä hän oli tullut.

No, kun tiedot hänen syntymäajastaan näkyivät rippikirjoista, niin etsitäänpä kastettujen luettelosta, nyt siis naapuriseurakunnasta. Sieltä löytyikin sopiva Hannu, jolla tosin oli viiden päivän heitto syntymäajassa. Ei ihan tavatonta, kun seurakunta oli vaihtunut. Mutta taas tuli umpikuja vastaan. Hannun isä oli kuollut ja äiti avioitunut uudestaan. Uuden puolison kohdalla oli kyllä merkintä oleskelusta oikeassa naapuriseurakunnassa, mutta sen paremmin sisään- kuin poismuuttaneista perhettä ei löytynyt. Jäljelle jäi vajaan kymmenen vuoden aukko.

Lopulta huomasin, että Hannun ensimmäisen avioliiton vihkitiedoissa oli maininta kylästä. Siispä tuon puuttuvan ajanjakson rippikirja esille ja selaamaan koko kylän tiedot lävitse. Niin tosiaan jouduin tekemään, perhe löytyi lähes viimeisenä itsellisperheenä kylän lopusta. Hyvä, että löytyi, nyt oli Hannun polku kasassa. Hän tosiaan oli sukua Karoliinan ensimmäiselle miehelle, mutta sen verran kaukaista, etten osannut sitä kautta hakea.



 Hannu oli ammatiltaan kalastaja. Olisiko liikkunut vaikka tällaisella veneellä. Kuvalähde: wikimedia

Tämmöisiä pieniä salapoliisitehtäviä sukututkimus joskus tarjoaa. Ei nyt ehkä vedä vertoja alan kirjallisuuden tai elokuvien huipuille, mutta päihittää keskivertotelevisiosarjan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti