keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Taas Ruotsin arkistoissa

Alkaa näköjään tulla tavaksi tämä ruotsalaisissa arkistoissa pyöriminen. Siis digitaalisissa, arkistoreissulle en ole toistaiseksi naapurimaahan lähtenyt. Maksoin kuukauden käyttöoikeudesta SVARin digitoituihin aineistoihin ja tietokantoihin. Hiukan se kirpaisi, vaikka maksu ei suuri ollutkaan. Vanha ja epäluuloinen kun olen, myös luottokortin numeron ja henkilötietojen syöttäminen lähetettäviksi verkon yli vähän arvelutti. Varmaan jossain sivuston uumenissa olisi ollut tietoa salauksesta, mutta en jaksanut kaivaa sitä esille.

Tarvitsen tietoja Norrbottenin läänin  - vaikka itse asiassa alue kuului aluksi Västerbotteniin - henki- ja maakirjoista. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ne ovat aika toivottomia tapauksia, oikeastaan kai jonkinlaisia isäntäluetteloita. Muut henkirahan maksaneet näkyvät vain numeroina sarakkeissaan. Verrattuna esimerkiksi samanaikaisiin Oulun pohjoisen voutikunnan henkikirjoihin ne saavat kyllä uskomaan, että Länsipohjassa henkikirjoittajat laiskottelivat. No, yritän nyt kumminkin jotain tolkkua näistä saada, ikään kuin rippikirjojen jatkoksi.

Ihan kaikkea ei Ruotsissakaan ole vielä digitoitu. Vertailu SSHY:n jäsensivuilla oleviin Västerbottenin henkikirjoihin todistaa tämän. Jonkinlaista taulukkoa yritän nyt isännistä laatia näiden kahden lähteen avulla. Maakunta-arkiston mikrokortit pitänee vielä tarkistaa, jotain on sielläkin.

Kuva Härnösandista 1600- ja 1700-lukujen taitteesta. Nykyisin siellä sijaitsee Ruotsin pohjoisen alueen arkisto.

Onhan SVAR:ssa toki paljon muutakin. Toistaiseksi olen löytänyt yhden etsimäni Göteborgin matkustajaluetteloista. Kanadan Quebeciin oli menty 1880-luvun alussa. Taas jotain uutta, siirtolaisuudesta Quebeciin en tiedä yhtään mitään. Yhtä skånelaista voisi myös yrittää jäljittää kirkonkirjoista. Ehtiihän sitä kuukaudessa vaikka mitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti