Musiikkimuistot vähissä

Lapsuuteni perhe ei harrastanut musiikkia. Aikuiset eivät laulaneet eikä meillä myöskään ollut mitään instrumentteja. Mielikuva laulavasta aikuisesta liittyykin minulla humalaisiin, he saattoivat joskus yrittää tapailla jotain iskelmää. Kauniimpi ihmisääni yhdistyy muistoissani lapsiin. Muiden kertomuksista tiedän, että musiikkia oli sodan jälkeen harrastettu kylässä paljonkin. Jostain syystä harrastus hiipui niihin aikoihin, joista minun muistikuvani alkavat.

Kotona musiikkia kuuli vain radiosta. Aamu- ja iltahartaudet sekä jumalanpalvelukset sisälsivät virsiä ja muuta hengellistä musiikkia. Lauantain toivotut levyt-ohjelmaa muistan kuunnelleni tarkasti. Kun antoi alun vakavamman musiikin mennä ohi korvien, sai kuulla puoli tuntia kevyempää. 60-luvun puolella kevyt musiikki sai omia ohjelmiaan. Muistiini on jäänyt ainakin Kaleidoskooppi ja jokin listatyyppinen ohjelma, jonka nimen olen unohtanut. En myöskään muista, päätyivätkö kappaleet listalle myyntilukujen vai äänestyksen tuloksena. Kun ULA-verkko rakennettiin, alkoi jossain vaiheessa 60-luvun alussa (?) kuulua Rinnakkaisohjelma, jolloin musiikkitarjonta kasvoi selvästi. Myös televisiossa oli musiikkiohjelmia.

Lapsi kohtasi tietysti musiikkia myös koulussa. Luokan yhteislaulussa ei liene ollut hurraamista. Opettajan harmonin soitto ei sekään ehkä nyt kuultuna hivelisi korvia. Lasten ksylofoneja kilkuteltiin porukalla. Musiikkia yrittivät opettaa niin kansakoulunopettaja, kanttori kuin musiikinopettajakin. Sen verran järkeä heillä oli, että laittoivat musikaalisimmat esiintymään juhlissa ja muut joko jonkinlaiseen taustakuoroon tai soittelemaan niitä ksylofoneja.

Vähän tämännäköisen muistelen koulumme harmonin olleen. Lähde: wikipedia

Ankea oli siis lapsuus mitä musiikkiin tulee. Kaikesta huolimatta opin kuuntelemaan musiikkia. Ensin poppia ja rockia, niiden kautta jazzia ja lopulta klassistakin. Laulaa tohdin edelleen vain, jos kukaan ei ole kuulemassa.