perjantai 27. syyskuuta 2013

Lehtikatsaus - vertailua

Päätin tehdä pienen testin siitä, oliko aiemminkin eri lehdissä paljolti samat uutiset. Rajoitan testini kahteen Tampereella ilmestyneeseen sanomalehteen, nimittäin Aamulehteen ja Tampereen Sanomiin. Ja kuten kirjoitin, kyseessä on testi, ei tutkimus. Tarkastelen vain päivälleen 103 vuotta sitten ilmestyneitä numeroita.

Tärkeimpänä juttuna tuona päivänä molemmissa lehdissä tuntui olevan eduskunnan istunto, jossa käsiteltiin lausuntoa Venäjän duuman säätämään lakiin yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä. Jos oikein ymmärsin, päätti eduskunta olla antamatta mitään lausuntoa. Näin haluttiin osoittaa, ettei lakia tunnusteta Suomessa. Tampereen Sanomat kertoi asiasta etusivullaan, Aamulehti julkaisi toisella sivulla edustaja Danielson-Kalmarin käyttämän puheenvuoron.

Muuten ei lehdistä kovin paljon yhteisiä aiheita löytynyt. Molemmat tiesivät kertoa kahdesta epäillystä koleratapauksesta Turussa. Maaseutukirjeitä oli kummassakin. Paikkakunnat vaihtelivat enkä pikaisella silmäilyllä huomannut samoja aiheita käsitellyn. Urheilupuolella molemmilla oli juttu Pyrinnön kisoista. Nelisivuisessa Tampereen Sanomissa ei näyttänyt varsinaista ulkomaan osastoa olevan lainkaan, kahdeksansivuinen Aamulehti kirjoitti niistäkin. Venäjän asioita käsiteltiin kummassakin.

Se vertailusta. Pienenä yksityiskohtana haluan mainita, että Tampereen Sannomien mukaan kaupunkiin suunniteltiin raitiotien rakentamista. Kuulostaa jotenkin tutulta...

Ei ole vielä saatu raitiovanuja Tampereelle. Johdinautoja sentään oli. Lähde: wikimedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti