sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Mitä tallentaisi?

Sukututkimukseen liittyen tulee joskus miettineeksi, pitäisikö jokin rippikirjan sivu, kuolinimoitus vanhassa, digitoidussa lehdessä tai vaikka verkosta löytyvä perukirja tallentaa. Tarkoitan sellaista aineistoa, joka kyllä on verkossa, mutta voisi olla mukava, jos sen löytäisi omalta koneelta. Tosin koneeni kansiot eivät ole hyvästä yrityksestä huolimatta kovin kehuttavassa järjestyksessä. Yleensä kuitenkin onnistun tallentamani niistä löytämään.

Rippikirjasivuja en ole juurikaan tallentanut. Luotan siihen, että ne ovat käytettävissä verkossa tai arkistossa sen ajan, mitä tutkimusta teen. Joskus olen epäselvän merkinnän takia sivun tallentanut käsitelläkseni sitä kuvankäsittelyohjelmalla. Tulos ei ole ollut häävi, johtuen joko taitojen, hyvän ohjelman tai kärsivällisyyden puutteesta. Luultavasti kaikista mainituista. Tallentaminen onnistuu arkistolaitoksen Digitaaliarkistosta suoraan, kun taas SSHY:n jäsensivuilla joutuu turvautumaan ruutukaappaukseen. Myöskään Ruotsin SVAR:n käytttöliittymässä ei taida olla Tallenna-painiketta. Ancestryllä tallennusmahdollisuus on. Historiallisesta sanomalehtikirjastosta pystyy kyllä tallentamaan koko verkkosivun, mutta ei kuvana. Korjatkaa, jos muistan tallennusmahdollisuudet väärin.

Erään nuorena kuolleen mouhijärveläisen naisen osuus isänsä kuolinpesästä jaettiin näin äidin ja sisarusten kesken.
Tärkeät perukirjoitukset, muuttokirjat ja kuolinilmotukset olen tallentanut omalle koneelle. Niitä ei ensinnäkään ihan hirveitä määriä kerry. Koen kätevämmäksi etsiä omalta koneelta sopivasta kansiosta kuvan nimeltä miina_makisen_kuolinilmoitus_al02011900 kuin tarkistaa ensin lähde sukututkimusohjelmasta ja sen jälkeen hakea se verkosta esiin. Makuasia varmaan. Sitäpitsi kuolinilmoitukset ja perukirjat ovat ehkä julkaisemista ajatellen mielenkiintoisempia kuin rippikirjasivut. Jos niitä nyt sitten tietosuojan tai tekijänoikeuksien puolesta pystyy julkaisemaan.

2 kommenttia:

  1. Kun avaat sshy:n kuvan selaimeen, napsauta hiiren oikealla painikkeella kuvaa ja valitse tallenna kuva... Sillä pitäisi onnistua. Onnistuiko?
    - Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onnistuuhan se tietysti. Unohtui vain tuossa kirjoittaessa.

      Poista