Palontorjuntaa

Juttelin erään liki yhdeksänkymmpisen henkilön kanssa siitä, miten tulipalojen sammutus sujui ennen kuin paloautot tulivat käyttöön. Äkkiä ajatellen tuntuisi, että talo olisi ehtinyt palaa kokonaan ennen kuin sammutusväki edes ehti palopaikalle. 

Lähteeni kertoi, että kylillä oli useamman miehen voimin käytettäviä paloruiskuja, joita hevosella siirrettiin palokohteeseen. Ratkaisevaa oli veden saanti. Sitä ajettiin hevosilla läheisestä järvestä tai joesta. Sopivia astioita kyllä oli, koska vettä kuljetettiin hevoskyydillä muutenkin. Kotikylälleni tällainen ruisku hankittiin 20-luvulla, kun ensin oli perustettu palokunta. Myös yhden henkilön käyttöön soveltuvia ruiskuja oli olemassa. Sellaisilla kasteltiin pärekattoja kesällä ennen leivinuunin lämmittämistä. Ehkä laitteella ihan pienen palonalunkin olisi saanut sammumaan.

 Palokalustoa Turun Luostarinmäen museosta

Ensimmäisiä palokuntia perustettiin 1800-luvun lopulla, ensin isommille paikkakunnille, lopulta myös pikkukylille. Ne merkitsivät paitsi valmistautumista tulipalojen varalle, myös juhlia ja yhdessäoloa vaikkapa musiikin tai urheilun merkeissä. Pienempikin harjoittelu varmaan auttoi toimimaan järjestyneesti tositilanteessa.

Onnistuneista sammutustoimista ei juuri löydy selostuksia 1900-luvun alun lehdistä. Yleensä rakennus näyttää sammutustoimista huolimatta palaneen kokonaan, lähitaloja sentään on onnistuttu suojelemaan. On onni, että vanhoja, tiheästi rakennettuja kyliä on sentään jonkun verran säilynyt nykyaikaan asti.