keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Hiljoja ja hiljaisuutta

Huomasin, että eilen - Hiljan nimipäivänä - vietettiin myös hiljaisuuden päivää. Opettajana olen oppinut arvostamaan hiljaisuutta. Korvani lepäävät, kun mistään ei kuulu ääniä. Kaupunkiympäristössä täydellinen hiljaisuus on harvinaista eikä luontokaan ole ääneti. Kyllä korvessakin risahtelee ja rasahtelee, jos tarkkaan kuuntelee. Sellaista taustaääntä on kuitenkin ilo kuunnella toisin kuin monia ihmisten tuottamia ääniä.

Kansallispuiston rauhaa. Lähde: wikimedia


Mutta tuosta Hiljasta nimenä. Omissa mielikuvissani se on vanhan ihmisen nimi. En ole koskaan tuntenut yhtään ikäistäni saatikka nuorempaa Hiljaa. Nimi ei näyttäisi tulleen muotiin uudestaan, vaikka monille "vanhojen ihmisten nimille" (näin meikäläisen näkökulmasta) niin on käynyt. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu löytää 2000-luvulta liki 1000 Hiljaa. Ehdoton huippu on ollut 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä, jolloin Hilja-nimisä on ollut yli 15 000. Sukututkimuksessa ensimmäiset Hiljat ovat tulleet vastaa 1880-luvulla. Almanakkatoimiston Nimiuudistusarkiston sivut löytävät Hiljan 1880-luvun almanakasta. 1879 nimi ei ilmeisesti vielä ollut kalenterissa, ainakaan nykyisellä paikallaan.

Hiljasta tulee tosiaan mieleen hiljainen. Kun ihmiselle annettiin nimeksi Hilja, toivottiinko hänen olevan hiljainen? Kuuliainen vanhemmilleen ja aviomiehelleen, suorittavan askareensa kiitosta odottamatta. Elävän elämänsä huomiota herättämättä, vaatimatta muilta mitään. Haa, nyt alkaa sisäinen feministini herätä. Tuskin vanhemmilla kovin pitkälle meneviä toiveita oli. Ehkä nimi oli heidän mielestään kaunis. Sitähän se on myös nykyihmisen korvaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti