Muistellaan tai sitten ei

"Mitä muistat sotavuosista?" ei ole kovin hyvä keskustelun aloitus. Usein haastateltavan omat muistot liittyvät konkreettisiin tilanteisiin ja asioihin. Kaikki eivät ole jälkeenpäinkään miettineet aikakauden suuria linjoja. Jos aloittaa pienemmästä ja läheisemmästä asiasta, voi hitaasti etenemällä saada talteen paljonkin muistoja. Sota-ajan muistavia on vielä paljon elossa. Aikaakin on kulunut sen verran, että vanhimmat jaksavat muistella ja me sodan jälkeen syntyneetkin jaksamme taas kuunnella. Sotatraumojaan humalapäissään työstäneet urhot eivät aikanaan innostaneet kuuntelemaan. Ehkä ei ole sittenkään niin ihme, ettei 60-luvun nuoriso osannut kunnioittaa veteraaneja, olihan sota luonut varjon heidänkin lapsuuteensa. Omaan lapsuuteeni ei tuollaista varjoa osunut, mutta muiden kertomukset ovat olleet pysäyttäviä.

Lähde: SA-kuva

Vuoden 1918 muistoja voi olla vaikeampi saada esiin. Meillä kotona kyllä kerrottiin vanhoista ajoista, mutta tuon ajan suhteen suut olivat supussa. Vain joskus sivulauseessa tai lipsahduksena tulivat kapinan muistot esiin. Kuitenkaan tuosta ajasta ei ollut kulunut kuin nelisenkymmentä vuotta, vähemmän kuin viime sodista nyt on kulunut. Onneksi poikkeuksia on ollut ja muistitietoa on aktiivisesti kerättykin.

1860-luvun nälkävuodet säilyivät pitkään kansan muistissa. En ole tietenkään voinut tuntea ketään ne ajat itse kokenutta. Se on jäänyt harmittamaan, etten kysellyt koskaan, mitä isovanhempani olivat kuulleet niistä puhuttavan. Heidän vanhempansa olivat lapsia nälkävuosien aikaan, mutta jo sen ikäisiä, että muistikuvia oli jäänyt. Täytyy muistaa kysyä vanhimmilta sukulaisilta, ehkä he ovat kuunnelleet isovanhempiaan tarkemmin.

Onhan nuo ajat tarkkaan tutkittu ja tietoa on saatavana. Muistelmat voivat parhaimmillaan kuitenkin lisätä tietoon aavistuksen siitä, mitä pieni ihminen on silloin kokenut.