maanantai 26. syyskuuta 2011

Käyttäjän vika

Vieläkin jaksavat yrittää samaa selitystä. Nimittäin IT-alan ihmiset, kun heidän kehittämänsä järjestelmä ei toimi niin kuin sen pitäisi. Eihän siellä välttämättä tarvitse mitään ohjelmointivirhettä olla, onpahan vain suunniteltu niin insinöörilähtöinen systeemi, etteivät terveydenhoitoalan ammattilaiset osaa sitä käyttää. Olen aina yrittänyt kollegoilleni sanoa, että vika on järjestelmässä, jos sitä ei opettajan koulutuksella ja kohtuullisella perehdyttämisellä osaa käyttää.

Olen ollut tietokoneiden kanssa tekemisissä opiskeluajoista lähtien. Pieni katkos oli silloin, kun olin aloittanut opettajana eivätkä tietokoneet olleet vielä löytäneet tietään kouluihin. 80-luvulta lähtien olen niiden kanssa touhunnut koulussakin. Alkuaikoina hyvin pieni määrä ihmisiä oli perehtynyt tietotekniikan saloihin, ja ohjelmatkin olivat kovin kehittymättömiä. Tällöin tietotekniikan asiantuntijat  saivat sen aseman, jota he vieläkin yrittävät pitää yllä. Moninaiset ovat ne viestit helpdeskeistä, joiden sisältönä oli "te idiootit, jotka ette hienosta järjestelmästä mitään ymmärrä". Näitä sanoja ei tietenkään käytetty, alan slangisanastoa kyllä, ja muuten vain ylimielistä suhtautumista.

Oppilastietojärjestelmänä usein käytetyssä systeemissä on arvostelussa seuraavanlainen virhemahdollisuus. Kun syötät arvosanoja, jotka sitten näkyvät oppilaiden todistuksissa, voi arvosanan valita alasvetovalikosta. Mutta jos kursori jää siihen, ja yrität pyöräyttää seuraavaksi hiirellä sivua ylös- tai alaspäin, pyörähtääkin arvosanavalinta. Jos et tätä huomaa, voi oppilaalle pyörähtää mikä hyvänsä arvosana. No, opettajat antavat arvosanoja enimmillään muutamia satoja pari kertaa vuodessa. Jokainen varmasti tarkistaa vielä lopuksi arvosanalistan. Eikä oppilas kuole, vaikka hän saa historiasta kuutosen kahdeksikon sijasta. Luultavasti hän tulee kysymään asiasta, ja virhe voidaan tällöin korjata. Mutta onko sen pakko olla näin? Kyllä järjestemä voisi jotenkin lukita sen annetun arvosanan. Terveydenhuollossa jokin vastaava voisi olla kohtalokasta.

On tässä viimeisimmässä IT-mokassa ollut jotain hyvääkin. Nimittäin ihmiset eivät enää niele tuota "käyttäjän vika"-selitystä. Toivottavasti siitä syntyy ihan oikea kapina, ja aletaan todella vaatia käyttäjäystävällisiä järjestelmiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti