Varo vanhaa...

Opettajana olen aina pyrkinyt vastaamaan vanhempien yhteydenottoihin asiallisesti. Jopa silloin, kun olen ollut sitä mieltä, ettei viestin sävy ole ihan asiallinen, olen yrittänyt itse vastata ainakin viileän kohteliaasti. Sähköisten viestintäjärjestelmien käyttöönotto on tavallaan helpottanutkin tätä: viestin voi lukea ja siihen voi vastata silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Ne myös yleensä antavat huoltajalle mahdollisuuden perua viestinsä, jos hän myöhemmin tulee katumapäälle.

Nyt huomaan tulleeni vanhaksi. En viitsi enää olla kohtelias, jos minullekaan ei sitä olla. Joskus jätän vastaamatta viestiin, jota ei edes ole yritetty laatia kohteliaaseen sävyyn. Toisinaan taas kerron lähettäjälle, että hänen tekstinsä on epäasiallinen, mutta vastaan siinä esitettyyn kysymykseen. Joskus olen myös kysynyt, miksi huoltaja ylipäätään lähestyy minua, jos kerran uskoo kaikki murrosikäisen kullanmurunsa selitykset. 

Minusta on myös tulossa pelottavan suorapuheinen. Jos joku käyttäytyy hölmösti, ei asianomaisen pidä valittaa, jos kohtelu ei ole ystävällistä. Erityisesti, jos ei ensimmäisestä huomautuksesta tokene, tiukkenee sävy huomattavasti. Moni nykypäivän lapsista tuntuu tottuneen siihen, että häntä jatkuvasti pyydetään ja maanitellaan olemaan kunnolla. Jos joku ei sitä tee, he ovat hyvin loukkaantuneita.

Valtaosa nuorista käyttäytyy asiallisesti. Lipsahdukset saa anteeksi, kun muuttaa tapojaan. Luulenpa, että enemmistö nuorista on ihan tyytyväisiä, kun muutaman häirikön ei anneta hillua ja aiheuttaa kaikille häiriötä. Ja jos tämä ei häirikön äidille tai isukille sovi, niin voi voi, se on hänen ongelmansa.