Mihin kummitukset ovat kadonneet?

Kuka muistaa kuulleensa nykyaikaan sijoitettua kummitusjuttua? Ehkä kummitukset ovat liian kesyjä nykyisten vampyyrien, ihmissusien ja muiden verenhimoisempien olioiden rinnalla.

Minun lapsuudessani kummitustarinoita vielä kerrottiin, vaikka ei niihin tosissaan uskottukaan. Kun pimeässä liikkui vanhan riihen ohi, tuli joskus mieleen, että siellä voisi asustaa aaveita. Riihet olivat vähän kammottavia paikkoja siitäkin syystä, että niissä oli aiemmin säilytetty kuolleita. Juuri kukaan ei enää minun lapsuusaikanani kuollut kotona, mutta sellaisetkin ajat olivat aikuisten muistissa. 

Kotikylälläni kerrottiin kahdesta paikasta, joissa kummitteli. Molemmissa oli joku hirttäytynyt, eivätkä nämä onnettomat ihmisten mielestä saaneet rauhaa kuolemansa jälkeen. Toisessa tarinassa on ainakin sen verran totta, että hirttäytyminen löytyy kirkonkirjoista. Toisen tiedot ovat niin epämääräiset, että sille on vaikea löytää vahvistusta. Kummittelutarinoiden syntyä lienevät innokkaasti auttaneet ne nuoret miehet, joilla oli tapana pelotella iltamyöhällä liikkuneita näillä paikoilla.

Vielä vuoden 1918 tapahtumistakin syntyi kummitustarinoita. Kerrottiin talosta, jonka pojat olivat mukana hirmutöissä, eivätkä saaneet sen jälkeen rauhaa. He rupesivat näkemään surmaamiaan ihmisiä, jotka tulivat heitä öisin muistuttamaan pahoista teoista. Lopulta pojat muuttivat pois kotoaan ja talo myytiin. Tarina ei kerro, saivatko he muualle muutettuaan rauhan.

Viihdettähän kummitustarinat olivat.  Hämärässä taitavasti kerrottuina ne tuntuivat sopivasti pelottavilta. Kun kaikkialla oli pimeää, tuntui mukava väristys, kun piti mennä ulos. Mielikuvitus sai tutussa pihapiirissä näkymään vaikka mitä.