Muuttajia ja paikallaan pysyneitä

Ainakin minulla on ollut tapana ajatella, että menneinä vuosisatoina ihmiset pysyivät samassa pitäjässä, jopa samassa kylässä koko elämänsä ajan. Korkeintaan avioituivat naapuriseurakuntaan. Tutkimukseni tukevat tätä vain osittain.

Parhaiten ovat samalla paikalla pysyneet talolliset. Heidän lapsensa ovat usein solmineet avioliiton muiden talollisten lasten kanssa, eikä aviopuolisoa ole tarvinnut hakea kaukaa. Jos lapsia on ollut kovin paljon, on joku saattanut joutua tyytymään torppariin puolisonaan. Silloinkaan ei yleensä ole siirrytty kauemmas. Joissakin tapauksissa joku talon nuoremmista pojista on lähtenyt Turkuun, todennäköisesti käsityöläiseksi oppimaan. Muutama on palannut kotipaikkakunnalleen, osa on jäänyt sille tielleen.

Edellisessä tekstissä kirjoitin Anna Matintyttärestä, joka 1700-luvun lopussa siirtyi Tyrvännöltä Suoniemen kautta Poriin. Muutenkin sotilaiden lapset näyttävät olleen valmiimpia muuttamaan. Heidän isänsä ovat käyneet harjoituksissa ja katselmuksissa muilla paikkakunnilla. Ehkä se on vaikuttanut lasten asenteisiin. Ruotsinkielinen reserviläisen tytär Hedvig Vikberg syntyi Sauvossa, muutti Turkuun, kohtasi siellä tulevan puolisonsa ja päätyi tämän mukana Suoniemelle 1800-luvun alussa. Sieltä perhe muutti vielä Mouhijärvelle, jossa Hedda sitten lopulta kuoli. Hän lienee ollut alun perin kaksikielinen, Sauvossa on puhuttu myös suomea.

1800-luvun loppupuolella alkoi Tampere vetää väkeä kaikkialta ympäröivältä maaseudulta. Sinne tehtaisiin töihin lähtivät torpparien ja mäkitupalaisten pojat ja tyttäret suurin joukoin. Välimatka ei kumminkaan ollut niin pitkä, etteikö vanhalla kotipaikkakunnalla olisi joskus päässyt käymään. Höyrylaivat ja junat helpottivat liikkumista seuraavina vuosikymmeninä.

Nämä ovat vain esimerkkejä omasta aineistostani, joka ei ole niin laaja, että siitä voisi vetää tilastollisesti merkitseviä johtopäätöksiä. Kunnioituksella suhtaudun niin Annaan, Heddaan kuin myöhempinä aikoina  Pietariin tai Amerikkaan työnhakuun lähteneisiin.