Myytti hiljaisista hämäläisistä

Tampereen seudun asukkaita sanotaan usein hiljaisiksi hämäläisiksi. Heidän hämäläisyytensä kanssa on vähän niin ja näin, historiallisesti katsoen he ovat pikemminkin satakuntalaisia. Ovathan nimittäin Vesilahden, Kangasalan, Ruoveden ja Pirkkalan hallintopitäjät aikoinaan kuuluneet Satakunnan kihlakuntiin. Läntisemmistä pitäjistä nyt puhumattakaan. Sotilaita nämä seudut ovat lähettäneet Porin läänin jalkaväkirykmenttiin vielä Ruotsin vallan loppuvuosina. Tampere on suhteellisen nuori kaupunki eikä sellaisena muodostunut hallintokaupungiksi ennen kuin ruvettiin puhumaan Pirkanmaasta. Se taas taisi tulla käyttöön vasta 60- tai 70-luvulla.

Ovatko nämä satakuntalaiset sitten jäyhiä ja hiljaisia? Kyllä sellaisiakin on. Käyttäytymismalli oli vielä minun lapsuudessani sellainen, ettei ainakaan miesten sopinut turhia pulista. Varsinkaan tunteista ei sopinut puhua. Naiset ehkä sitten enemmän puhuivat vaikeistakin asioista keskenään. Alkoholi vapautti miesten kielenkantoja. 

Olen viimeisten vuosien aikana puhunut monen ennestään tuntemattoman pirkanmaalaisen kanssa. Yhtään hiljaista ei ole tullut vastaan.  Tämän suppean aineistoni pohjalta uskaltaisin väittää, että pirkanmaalaiset ovat oppineet puhumaan. Jotain vastaukseksi ärähtäviä ukkoja ei juuri enää tapaa. Mikä muutoksen on aikaansaanut? En tiedä. Jotenkin vain käyttäytymisen malli on muuttunut. Sodan jälkeen seudulle muutti paljon karjalaisia ja heimot ovat muutenkin sekoittuneet. Jotain osaa saattaa olla myös television mukana levinneellä yhtenäiskulttuurilla. Nykyään tosi-tv:ssä voi paljastaa asioitaan vapaasti. Omat jutut kailotetaan häpeilemättä kännykkään muiden läsnä ollessa. Mitäpä siinä enää pirkanmaalainenkaan ujostelemaan!