Kylmäsäilytystä

Tuon edellisen, mätäkuuta käsitelleen tekstin kirjoittamisen jälkeen rupesin muistelemaan, miten helposti pilaantuvien elintarvikkeiden säilytys oikein hoidettiin silloin, kun jääkaappeja ei ollut. Suomessahan lämmintä aikaa on ehkä viisi kuukautta vuodessa. Muun ajan vanhanaikaisten kylmien eteisten komeroissa oli lähes jääkaappilämpötila. Talvisaikaan ongelmana saattoi olla jäätyminen.

Kellarissa säilyivät perunat, vihannekset, hillot, mehut ja muut säilykkeet. Liha valmistettiin varmasti kypsäksi, joten kylmäketjun katkeaminen ei ehkä siinä haitannut. Lähinnä kesäiseen aikaan ostettiin joskus jauhelihaa. Niin, ja paistettiinhan toisinaan makkaraa. Mutta maito ja lauantaimakkara vaativat kylmempää tilaa. Sellainen löytyi kaivosta. Maito oli kannellisessa astiassa, kansi tiukasti kiinni, jottei sitä joutunut kaivoon. Voi ja leikkele samoin olivat kannellisessa astiassa, joka sitten pantiin narusta roikkumaan kaivoon. Kotona lypsetyn maidon nopea jäähdyttäminen oli tärkeää. Maitotonkka laitettiin kylmään veteen jäähtymään.

Maitotonkkia. Rolf-Dieter Langen kuva wikipediassa.

Suolattu tuote kestää paremmin lämpöä. Kesäiseen aikaan syötiin suolasilliä ja suolattuja silakoita. Uusien perunoiden kanssa maistuivat. Nyt niitä varmasti sanottaisiin tönkkösuolatuiksi. Siihen aikaan sellaista sanaa ei tunnettu. Myös kotona teurastetun possun lihaa säilytettiin suolavedessä. Sitä ei kuitenkaan yleensä riittänyt lämpimään aikaan saakka.

Muistelen kuulleeni, että talvella sahattuja ja sahanpuruissa säilytettyjä jään palasia käytettiin kylmentämiseen. Itse en ole koskaan sellaisia nähnyt. Ehkä niitä oli aikoinaan kaupoissa ja isommissa taloissa.