torstai 1. elokuuta 2013

Castle Gardenissa

Castle Garden oli paikka, jonka kautta siirtolaiset tulivat New Yorkiin ennenkuin Ellis Island aloitti toimintansa. Jos olen oikein ymmärtänyt, se sijaitsi Manhattanilla ja oli ainoa siirtolaiskeskus vuosina 1855 - 1890. Siirtolaisia toki tuli aiemminkin. Castle Gardenin toiminta keskuksena päättyi 1890-luvulla.



Keskuksen kautta tulleista on verkossa tietokanta, jossa sanotaan olevan 11 miljoonaa nimeä vuosilta 1820 - 1892. Itse asiassa nimiä on vielä ainakin vuodelta 1893, hakulomakkeessa takarajana näkyy 1913. Varhaisia siirtolaisia kannattaa siis etsiä sieltä. Päädyin selaamaan tietokantaa, koska etsin tietoa henkilöstä, joka rippikirjan mukaan on lähtenyt Amerikkaan 1880. Ei häntä löytynyt tietokannasta. Hyvin todennäköisesti hän on tehnyt matkan (hän tuli takaisinkin) tulematta kirjatuksi mihinkään. Varmaankin lähtenyt Suomesta ilman passia, mennyt laivaan Ruotsissa ja jatkanut ehkä Englannin kautta Amerikan mantereelle. Sielläkään ei ole kirjoissa eikä kansissa, ei ainakaan tavallisimmissa.

Mutta tuosta Castle Gardenin tietokannasta vielä. Kun olin aikani tehnyt hakuja, päädyin tekemään yhden niin, että vain lähtömaa Finland oli määritelty. Sain tulokseksi 492 nimeä, kaikki vuodelta 1893. Nimien kirjoittaminen on tuolloinkin tuottanut vaikeuksia. Huhtala ja Erikson ovat hyvin tunnistettavissa. Keitä lienevät olleet Hakki Hakkeramar ja Isak Jillanpala? Jälkimmäinen ehkä Sillanpää. Mielikuvitusta pitää siis käyttää, kun etsintöjä tekee.

Kun muutin sanan Finland lomakkeella kohtaan Province of Last Residence ja lopulta kohtaan Place of Last Residence, sain enemmän nimiä useammalta vuodelta. Edellisessä noin 1100 ja jälkimmäisessä tapauksessa noin 1500. Pitää ottaa vielä ne tutkittavaksi, josko etsimäni henkilö löytyisi niiden joukosta jotenkin merkillisellä tavalla kirjoitettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti