perjantai 23. elokuuta 2013

Sakaria etsimässä

Rutiiniluonteisesti keräilin Pekka Pekanpojan ja Anna Stiina Sakarintyttären lapsia. Hiski on hyvä apuväline ja antoikin tässä tapauksessa pariskunnalle 12 lasta. Heidät sitten nopeasti löysin kastettujen luetteloista, kiitos vain mustien kirjojen ja Hiskin huolellisille tallentajille. Mutta, vilkaisu rippikirjaan osoitti, että perheeseen kuului myös poika nimeltä Sakari, s. 1799. Ja kyllä, sillä kohtaa lasten syntymien väli oli sellainen, että yksi mahtui vuosille 1799 - 1801.

Hiski ei tunne kyseisestä seurakunnasta yhtään Sakaria, ei tuolta vuodelta eikä myöskään lähivuosilta. Rippikirjaan merkityt syntymävuodet olivat tuohon aikaan melko summittaisia. (Mitenkähän pappi ne muuten kirjasi? Katsoi tietysti edellisestä rippikirjasta, mutta muisteliko itse vai kysyikö vanhemmilta, kun lapsi merkittiin kirjaan ensimmäistä kertaa?) Mikäpä auttoi, kastettujen luettelo oli myös tarkistettava. Ei Sakaria. Olisiko hänet kenties kastettu naapuriseurakunnassa? Nyt turvauduin jo Hiskiin enkä käynyt alkuperäisiä luetteloita läpi, mahdollisia seurakuntia kun oli ainakin kolme. Eipä löytynyt niistäkään Pekan ja Annan Sakaria.

Todennäköistä tietenkin on, että kaste on aikanaan kirjattu erilliselle lapulle ja sen vieminen viralliseen luetteloon on unohtunut. Ei merkinnän puuttuminen tutkimustani kaada. Sakari kuoli 12-vuotiaana eikä suku siis hänen kohdaltaan jatkunut. Kuitenkin tuollainen puuttuva tai epätarkka tieto häiritsee minua.

Sakarista ei ole minkäänlaista kuvaa olemassa. Tämä Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli kuvatkoon siis häntäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti