Vielä museoista

Jotenkin miellän museoon kuuluvaksi aitouden, alkuperäisyyden. Siitä syystä en kaipaa samaan yhteyteen fiktiota: keksittyjä henkilöitä, näytelmiä tai muuta. Joku voi kaivatakin. Itse toivon ainakin, että fakta ja fiktio pidetään selkeästi erillään. Opas saa minun puolestani kyllä pukeutua vanhaan tyyliin, vaikka vaatteet eivät ihan aitoja olisikaan. Myös työnäytökset ovat hyviä, kunhan niissä toimitaan vanhojen työtapojen mukaisesti niin pitkälle kuin suinkin mahdollista.

Osallistumista kannatan. Yleisökin voi toivottavasti kokeilla vanhoja työmenetelmiä. Niillä valmistettuja tuotteita voi toivottavasti kosketella. Harvalla enää on kokemusta pellavalangasta tai erilaisista pellavakankaista. Jopa villakangas voi olla oudompi juttu. Miltä tuntuivat sarkavaatteet, tuohivirsut tai tallukkaat? Kokemista ja kokeilemista voi varmaan laajentaa muuhunkin, kankaat ja vaatteet tulivat nyt vain ensiksi mieleen. Oikeasti vanha siis vaikka vitriiniin ja vanhalla menetelmällä tuotettu uusi tuote vapaasti tutkittavaksi.

Eräässä museossa oli käytetty taustaääntä, pääasiassa ihan katselukokemusta avartavasti. Höyryveturin, höyrylaivan ja tehtaanpillin ääni tai kosken kohina kaupungin laidalla on meille jo kadonnutta perinnettä. Hevosia, lehmiä tai vaikkapa kirkonkelloja kuulee kyllä halutessaan edelleen. Ei siis ääntä äänen vuoksi. Emmekä ihan tarkkaan voi tietää, miltä vanhanajan markkinoilla kuulosti. Mutta ehkä se taas ei häiritse muita kuin pedanttia minua.

Kuvalähde: commons.wikimedia