Tekstit
Halusin tarkistaa erään kuolemantapauksen tiedot Suoniemen seurakunnan haudattujen luettelosta vuodelta 1846. Lupaavasti aineisto näytti löytyvänkin Digitaaliarkistosta vuosilta 1825 – 1890. Mutta linkin klikkaaminen tuotti tekstin: ” Aineisto on käyttörajoitettua ja on katsottavissa arkistolaitoksen sisäverkosta kirjautumalla. Pääsy edellyttää tunnusten ja tarvittaessa käyttöluvan anomista arkistolaitoksen tutkijasaleissa.”
Olen tietysti lukenut tästä jo aiemmin esimerkiksi SukuForumilta. Silti on mielestäni vähintäänkin liioiteltua tietosuojan kannalta, että 121 vuotta ja sitä vanhemman aineiston käyttö on rajoitettu näin. Varsinkin, kun kyseessä on haudattujen luettelo. Jos halutaan pitää tiukasti kiinni 125 vuoden aikarajasta, olisi luettelon voinut jakaa osiin.
Valitan tästä enemmänkin periaatteesta. Asun parin kilometrin päässä maakunta-arkistosta, joten sinne meneminen ei ole mitenkään hankalaa, paitsi aukioloaikojen puolesta toisinaan. Mikrokortilta saanen edelleen vapaasti katsoa vuoden 1846 tietoja.
Arkistoaineiston digitointi on mielestäni todella hienoa. Tuo tietosuoja vain on tulkittu niin tiukasti, ettei se kaikissa kohdin ole järkevää. Vika ei mitenkään ole arkistolaitoksen, vaan lainlaatijoiden ja tulkitsijoiden. Arkistolaitos mielestäni yrittää palvella sukututkijaakin parhaansa mukaan.
Olen ollut havaitsevinani, että silloinkin, kun jokin aineisto on lähtökohtaisesti julkista, saattaa siitä löytää melko yksityiskohtaisia – joskus jopa arkaluonteisia - tietoja elossa olevista ihmisistä. En nyt mainitse tähän mitään esimerkkiä, ettei joku keksi viedä sitäkin piiloon tutkijoilta. Pointtini on, että jos tällaisessa luotetaan tutkijan vastuuseen aineiston julkaisemisesta, miksei sitä voida tehdä myös vaikka kirkonkirjojen osalta.
Toisaalta ei käy kieltäminen, etteikö uteliaisuus vaivaa joitakin ihmisiä. Kuitenkin kuvittelisin, että jonkinlainen tunnistautuminen tai rekisteröityminen karsisi enemmistön näistä, jotka hakisivat tietoa naapureistaan. Siispä toivoisin, että yli 50 vuotta vanhan aineiston saisi käyttöönsä arkistossa rekisteröitymisen jälkeen ja yli 100 vuotta vanhaa materiaalia voisi tutkia vapaasti verkossa. Sarjassamme hurskaita toiveita…
Olen kanssasi pitkälle samaa mieltä. Yhdessä kohdassa nipotetaan aivan vainoharhaisesti ja toisaalta olen saanut ilman mitään erikoislupia eteeni rikostuomiotietoja 1930-luvulta.
VastaaPoistaOlen kokenut hassuksi, että jakelukanavalla on merkitystä, sillä kuten totesit, siellähän ne ovat mikrofilmit arkistossa odottamassa. Pitkänkään pähkäilyn perusteella en ole ymmärtänyt miten ne muuttuvat internetin yli jaettuna. Lukuunottamatta edelleen jakamisen helppoutta, mutta kyllä ne arkistostakin kopioidut tiedot saisi levitettyä.
Tuo rekisteröityminenhän on Arkistolaitoksen systeemeihin tulossa. On vaan perinteinen IT-projekti, joka ei ole pysynyt aikataulussaan. Enkä tiedä kuinka paljon se tulee lajentamaan käyttäjän näkyvyyttä.
Lähinnä ajattelisin, että alle 100 vuotta vanhat tiedot, jos ne ovat kovin helposti saatavissa, saattaisivat kiinnostaa uteliaita. Naapurien, julkkisten ym. asiat saattavat kiinnostaa, ja niistä on helppo "lipsauttaa" vaikka sosiaalisessa mediassa. Siis tyyliin "senkin julkimon isä oli mielenvikainen".
VastaaPoistaJos on mentävä arkiston koneelle tai edes rekisteröidyttävä, karsiutuvat tällaiset uteliaat pois. En minäkään tiedä, rupeaako kukaan jäljittämään mahdollista tiedon väärinkäyttäjää, vaikka se teknisesti lieneekin mahdollista.