Ei oppi ojaan kaataisi

Vanhemmiten tulee vähän laiskemmaksi opiskelemaan uutta tietoa. Siunattu netti, ilman sen tarjoamaa nopeaa tiedonhakua moni asia jäisi varmaan kokonaan selvittämättä. Kirjastoon ei jokaisen pikkujutun takia viitsi lähteä. Eri asia sitten on, kuinka pysyvän muistijäljen nopeasti verkosta lukaistu teksti jättää.

Sukututkimus nostaa useinkin esiin tilanteita, joissa huomaa aukot sivistyksessään. Usein niin, että on kyllä jotain kuullut aiheesta, mutta ihan täsmällistä tietoa ei ole. Toisinaan asia on niin keskeinen, että se on pakko selvittää itselle ja ehkä muillekin. Tällainen lienee kanssa-asukas-termin merkitys, josta minun on otettava selko ennen kuin luovutan tekeillä olevan sukuselvityksen tuttavalleni. Vielä en ole asiassa edistynyt.

1800-luvun lopun rippikirjoissa olen tavannut tittelin entinen kaartilainen, jonka merkitystä jäin tässä yhtenä päivänä pohtimaan. Kyse ei ole lähisukulaisista, joten syvällisesti en aio autonomian ajan sotaväen asioita opiskella. Hiukan kuitenkin lähteitä vilkaisin. Ymmärtääkseni kyse oli silloin asevelvollisista, joista Suomen armeija koostui. Useimmat taisivat olla harjoituksissa vain vähän aikaa vuodessa ja kuuluivat siis reserviläiskomppanioihin, joita nykyisen Pirkanmaan alueella oli Ikaalisissa ja Orivedellä. Olisiko kaartilainen kumminkin kuulunut vakinaiseen väkeen? Suomen kaarti kai tarkoitti Henkikaartin 3. Suomen Tarkk'ampujapataljoonaa. Sanottiinkohan muihinkin joukko-osastoihin kuuluneita kaartilaisiksi vai oliko tuo ainoa? Titteleistä tarkkana aikana kaartilaisuus kannatti vielä jälkikäteenkin mainita, vaikka kyse oli ihan tavallisista mäkitupalaisista.

Wikimedia tarjoaa kuvan Kaartin lasaretin leivintuvasta, jonka on suunnitellut Carl Ludvig Engel. Rakennus on valmistunut 1835, joten 1800-luvun lopun kaartilaisetkin lienevät sen nähneet.

Jaoin tämän opiskelutuokion kanssanne. Olen kai nyt vähän viisaampi. Ainakin tiedän, että tietoni tästäkin asiasta ovat vähäiset.