Tampereelle ja muualle

Torppa sijaitsi noin 40 kilometrin päässä Tampereelta vilkkaassa pikkukylässä. Lapsia torpparipariskunnalla oli kaikkiaan 10. Heistä kaksi kuoli vain muutaman vuoden ikäisenä ja kolmas hukkui kymmenvuotiaana järveen. Muut elivät aikuisiksi. Vanhimmat lapsista ehtivät lähteä torpasta maailmalle. Lopulta vanhemmat ilmeisesti tulivat siihen tulokseen, että leipänsä voi ansaita hiukan helpommallakin. Sinänsä torppa ei ollut ihan pieni, koska siellä oli palkollisia. Oli kuitenkin selvää, ettei isäntä sen maita vapaaehtoisesti myisi torpparille. 

Ehkä olen aiemminkin käyttänyt kuvituksena tätä Niemelän torpan (Seurasaaressa) kuvaa.


Niinpä perhe suuntasi Tampereelle vuosisadan vaihtuessa 1900-luvuksi. Perheenisä oli silloin nelissäkymmenissä. Hän löysi työpaikan ja pystyi elättämään vaimon, vielä kotona asuvat lapset ja itsensä. Lapsista vanhimmat pojat olivat jo aiemmin hakeutuneet Tampereelle. Kaksi teki tehdastyötä, yksi oli kirvesmies ja yksi kauppias. Tyttäret avioituivat. Toisesta tuli maatilan emäntä. Toinen meni naimisiin poliisin kanssa. Perhe asettui muutaman mutkan jälkeen Pispalaan. Nuorin poika muutti Amerikkaan. Mahdollisesti hän siirtyi perheensä kanssa myöhemmin Venäjälle, jossa hänen poikansa menetti henkensä.

Tarina on aika tyypillinen tuonaikaiseksi. Tehdastyöhön ja Amerikkaan. Poikkeavaa on se, ettei kukaan jäänyt torppaan. Yleensä vanhemmat ja joku lapsista pitivät pienestäkin torpasta kiinni. Vaikea on enää tietää, mitä tuon ajan torppariperheessä ajateltiin. Toivottiinko lakia, joka antaisi vuokra-alueiden haltijoille oikeuden lunastaa maansa? Vai oltiinko paikoillaan, koska aina ennenkin oli torpasta leipä saatu? Joiltakin - kuten esimerkkiperheeltä - usko oli mennyt ja parempaa elämää lähdettiin etsimään muualta.