tiistai 2. heinäkuuta 2013

Taas hassuja tekijänoikeuskysymyksiä

Taannoin arkistossa käydessäni törmäsin asiakirjojen joukossa kotikyläni työväenyhdistyksen sääntöihin, jotka oli laadittu 30-luvulla. No, ei niissä mitään omaperäistä ollut. Vain yhdistyksen nimi sääntökirjan kannessa oli itse kirjoitettu, muuten oli turvauduttu painettuun mallikappaleeseen. Pyysin ja sain luvan kuvata sääntökirjan. Ajattelin, että kuvan kansilehdestä voisi julkaista sopivassa yhteydessä sukututkimussivuilla, onhan joitakin sukulaisiani kuulunut tuohon yhdistykseen.

Arkistovirkailijan kanssa rupesimme pohtimaan julkaisemiseen liittyviä tekijänoikeuskysymyksiä. Ne pitää tottakai selvittää. Kai 30-luvun sääntökirja on teos siinä missä pieni lehtijuttu samalta ajalta. No, tässä tapauksessa tiedän ainakin, mistäpäin lupaa pitää ruveta kyselemään. Onneksi puolue on vielä olemassa, vaikea olisi kysellä lupaa esimerkiksi IKL:sta. Vielä en ole testannut, kuinka suurella innolla puoluetoimistossa kysymykseen suhtaudutaan. Voihan heillä olla tärkeämpääkin mietittävää.

Laajemminhan kysymys liittyy erilaisten järjestöjen vanhojen materiaalien tekijänoikeuksiin. Nuorisoseuraliike, työväenyhdistykset ja suojeluskunnat ainakin toimivat aktiivisesti sotaa edeltävänä aikana. Niiden arkistoissa on varmasti paljon pöytäkirjoja, sääntökirjoja, tilejä ja muuta aineistoa. Sitähän saa tietenkin vapaasti käyttää lähteenä. Joskus olisi kuitenkin mukava julkaista pieni näyte näistä vanhoista, usein käsinkirjoitetuista aineistoista. Nykytekniikalla se olisi niin helppoa.

Kuva ei millään tavalla liity yläpuolella olevaan tekstiin, paitsi tekijänoikeuksien kautta. Minulla on jo pitempään ollut tapana kuvata patsaita. Ehkä se sai alkunsa, kun sain vanhoja valokuvia sellaisista. Tämä kuva on otettu viime kesänä Wäinö Aaltosen "Kun ystävyyssuhteet solmitaan"-veistoksesta Turussa. Tiukimmat tekijänoikeustulkinnat kai lähtevät siitä, ettei patsaiden kuviakaan saisi julkaista. Miten lienee sitten arvorakennusten valokuvien laita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti