Pellavaista

Olen nähnyt (ja omistankin) kotona kudottuja pellavaisia pöytäliinoja, pyyhkeitä ja lakanoita. Meillä oli myös tallella pellavaloukku ja -klihta, ehkä muitakin pellavan käsittelyssä tarvittuja työvälineitä. Pellavanviljely kai loppui kotipaikkakunnallani sodan jälkeen, kun valmiita kankaita alkoi saada. Jos olen oikein ymmärtänyt, se väheni jo 30-luvulla, mutta sota-ajan kangaspula nosti pellavan uuteen kukoistukseensa. Tuossa tietoni pellavasta sitten lähes tulkoon ovatkin. Kasvin olen nähnyt, mutta pellavapeltoa en.

Kuvalähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Lein_reif.jpg

Rupesin verkosta katsomaan tietoa pellavan käsittelystä - siitä vanhanaikaisesta - josta olin kuullut usein puhuttavan, mutta jonka monet vaiheet eivät koskaan mielessäni olleet asettuneet järjestykseen. Keskityn tässä yksinomaan pellavakuidun käyttöön. En ole koskaan kuullut esivanhempieni käyttäneen hyväksi pellavan siemeniä, mutta onhan se silti mahdollista.

Pellava oli viljelykasvina kiitollinen, vähään tyytyvä eikä sen käsittelykään vaadi isoja laitteita. Kun pellava oli kiskottu maasta juurineen, se rohkattiin eli siemenet (sylkyt) eroteltiin pois. Seuraavaksi pellavaa liotettiin kylmässä vedessä (järvessä, syyssateissa tai keväthangilla) pari viikkoa. Sen jälkeen pellavien annettiin kuivua pellolla ja riihessä. Sitten seurasivat loukuttaminen, klihtaaminen (lihtaaminen) ja häkilöinti, joilla pellavakuidut saatiin erotelluksi. Tämän jälkeen ne voitiin kehrätä langaksi ja kutoa kankaaksi.

Kuvalähde: http://pixabay.com/fi/valkoinen-pellava-farm-museum-5122/

Työläältä siis vaikuttaa. Ei ihme, että viljely loppui aikanaan melkein kokonaan. Hyvä kuitenkin, että se on ainakin jossain määrin elpynyt uusin menetelmin ja käyttökohtein.

Lähteet: Pellavan uusi tuleminen 
             Wikipedia/Pellava